Imperial 4d HT Custom -61

 008.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Olen omistanut autoni noin viisi vuotta ja ilmeisesti olen jo yhdeksäs omistaja sillä Suomessa. Suomeen auto on tuotu elokuussa 1990 tai 1991. Ilmeisesti osien hankalan saatavuuden takia se on ollut lievä kiertopalkinto elämänsä alkutaipaleella Suomessa.

Autoni on kutakuinkin alkuperäinen, museoautoa minun ei ole tarkoitus ainakaan vielä siitä tehdä. Kesäisin se on melkein käyttöauton asemassa. Alunperin auto on ollut punainen, mutta Suomessa se on maalattu valkoiseksi. Itse lisäsin siihen vaaleansinisen toissa kesänä nähdäkseni, miellyttääkö kombinaatio minua ja miellyttäähän se.

Aivan ongelmitta yhteiselomme ei ole mennyt. Korjaamaan olen joutunut moottorin, vaihdelaatikon, simpukan, tehostimen pumpun, kardaanin, laturin, simpukan ja nyt alkaa kansiremontti ohjurien takia. Onneksi nämä viat ovat tullet eri aikakausina, eikä yhtenä pompsina. Nytkin meinaa konkurssi tulla aina välillä. Kuitenkin olen tyytyväinen hankintaani, ei niin joka päivä vastaan tulevaan autoon.

Osaltaan autoni mielenkiintoa lisää se, että siinä on jonkin verran kallimman Crown mallin varusteita. Luulisi olleen halvempaa tilata suoraan kalliimpi malli, kuin ruksata halvempaan kalliimman mallin varusteita, mutta tiedä häntä. En ole asiantuntija tässä asiassa, harrastaja vain.

Moottori: 413 wedge
Vaihteisto: valurautakuorinen TF
Valmistettu: 4129 kpl
Hinta: 5111$
Omapaino: 2250kg

Jos jotain kysyttävää tulee, niin saa ottaa yhteyttä.
Kristian Tapola, Jyväskylä
Puh: 0500-541378

 

TAKAISIN KERHOKALUSTOON